Palvelut

 

 

Moikka, olen Maria!

 

Intohimoni on feminiininen itsensä kehittäminen ja tavoitteellisen elämän luominen, jossa huomioidaan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja nautinto. Autan mielelläni sinua löytämään oman elämäntehtäväsi sekä oman sydänlähtöisen ja merkityksellisen työsi pariin ja toteuttamaan sitä itsevarmasti.

Aloin kulkemaan henkisen kasvun polkuani vuonna 2016 ollessani kesälomalla rahoitusalan asiantuntijan työstäni ja törmätessäni Youtubessa henkisyysaiheisiin videoihin. Tästä lähti avautumaan minulle täysin uusi ja loputtoman kiinnostava maailma. Niihin aikoihin tekemäni ensimmäinen meditaatioharjoitukseni oli hyvin vaikuttava ja tunteellinen kokemus. Ymmärsin sillä hetkellä, kuinka suuri maailma omasta sisimmästämme löytyy. Vuodesta 2016 lähtien olen omistautunut itsetuntemukseen hyvin sitoutuneesti.

Ensimmäisiä kiinnostuksen kohteitani tällä uudella polullani olivat meditaatio, palautuminen, vaihtoehto- ja luontaishoidot, henkinen ja 'self-help' -kirjallisuus, feminiinienergiat, manifestointi sekä ihanan rentouttavat äänimaljat.

Olen aina ollut myös luontaisesti kiinnostunut keskustelemaan syvällisistä aiheista ja pohtinut mielelläni elämää laaja-alaisesti. Olin lueskellut muun muassa Eckart Tollen Läsnäolon Voima -kirjaa jo ennen itsetuntemusmatkalle lähtemistä, mutta kirja ei vielä silloin ihan lähtenyt avautumaan syvemmin. Vuonna 2013-2014 vuosina toteutetulla maailmanympärimatkalla tämä opus kulki repussa mukana. Tällä matkalla koin myös ensi kertaa ihanan palauttavan joogan hyvää tekeviä vaikutuksia Balillla yin- sekä restoratiivisen joogan tunneilla ja nämä tekivät minuun heti suuren vaikutuksen.

Lähdin vuonna 2018 opiskelemaan äänimaljarentoutumisen saloja Peter Hess -metodin mukaisesti vyöhyketerapeuttini innoittamana ja vinkkaamana. Valmistumisen jälkeen päätin lähteä sivutoimiseksi yrittäjäksi vuoden 2019 alussa perustettuani Sound Spa -nimisen yritykseni ja aloin tarjoamaan äänimaljarentoutuksia ryhmille. Teenkin valmentamisen ohella Sointukylpy -äänimaljarentoutuksia Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla.

Vuonna 2019 kiinnostuin myös energiahoitamisesta ja kouluttauduin Reiki Masteriksi sekä Kvanttienergiahoitajaksi.

Koin burnoutin vuonna 2020 ja yli 10 vuoden rahoitusalalla työskentelyn jälkeen päätin hiljalleen siirtyä toimimaan kokonaisvaltaisen ja luontaisen hyvinvoinnin sekä itsensä kehittämisen alueilla.

Kiinnostuin niihin aikoihin entistä enemmän feminiini- ja maskuliinienergioista sekä oman merkityksellisen elämäntehtävän löytämisprosessista. Autuus Akatemian perustamisidea syntyi vuoden 2021 aikana ja ensimmäinen verkkokurssi näki päivänvalon vuoden 2022 alussa.

Vuonna 2023 löysin tieni psyykkisen valmennuksen opintojen pariin ja tämä koulutus sopikin täydellisesti omaan palettiini täydentämään osaamistani valmennuksen saralla. Valmennusmetodien avulla minun on mahdollista auttaa asiakkaitani muun muassa itsetuntemuksen lisäämisessä, merkityksellisyyden ja motivaation löytämisessä, elämänlaadun parantamisessa, omiin tavoitteisiin pääsemisessä, pysyvien tapamuutosten tekemisessä, omien vahvuuksien kirkastamisessa, omaan täyteen potentiaalin nousemisessa sekä suorituskyvyn parantamisessa.

Oma lifestyleni on muuttunut täysin viimeisen 7 vuoden aikana muun muassa erilaisten mielenhallintatekniikoiden, manifestoinnin, jatkuvan itsensä kehittämisen, säännöllisen meditaation sekä feminiini- ja maskuliinienergiatyöskentelyn ansiosta. Näiden vuosien aikana minulle on selkiytynyt lopullisesti se, että elämäni tulee jatkossa perustumaan enemmän feminiiniseen flow:hun - omien feminiini- ja maskuliinienergioiden tanssiessa keskenään intuitiivista vapauden sekä vastuun koreografiaa.

Koen suurta paloa jakaa minulle vuosien aikana kertynyttä tietoa ja osaamista eteenpäin, jotta mahdollisimman moni saisi kokea elämässään enemmän merkityksellisyyttä, tasapainoa, aitoa tyytyväisyyttä, onnea ja autuutta.

 Uskon, että oma merkityksellisyys ja sydänlähtöiset intohimot ovat kaikkien selvitettävissä itsetuntemustyöskentelyn avulla ja autan tässä prosessissa erittäin mielelläni.

 
Sinussa on kyky luoda oma tulevaisuutesi!

 

Maria Lounasvaara

 Yrittäjä

 Psyykkinen Valmentaja

Mentori

 Reiki Master

Kvanttienergiahoitaja

 Peter Hess Sointukylpyohjaaja | Sound Spa

Tradenomi